3/02/2015

6 kovaa sitrushedelmien terveysvaikutusta sekä hämähäkki joka ei kyennyt piiloutumaan


1. Auttaa painonpudotuksessa

Lontoon Western Yliopiston vuoden 2011 tutkimuksessa selvisi että Nobiletin (flavonoidi jota saadaan mandariineista) auttaa ehkäisemään ylipainoa ja tarjoaa suojan kakkostyypin diabetesta vastaan. 

Tutkimuksessa tutkittiin hiiriä joille syötettiin rasvaa ja yksinkertaisia sokereita. Yksi ryhmä tuli ylipainoiseksi ja kehitti oireita jotka altistavat kakkostyypin diabetekselle. Toinen ryhmä söi samaa mutta Nobiletiniä lisättynä ruokavalioon, hiirten paino lisääntyi normaalisti eikä hiirten glukoosi tai insuliinitasoissa näkynyt muutoksia.

 2. Madaltaa sydänkohtauksen riskiä

American Heart Association Journalissa vuonna 2012 julkaistu tutkimus tutki lähes 70 000 naisen ruokailutottumuksia 14 vuoden seurannan avulla. Selvisi että naisilla jotka syövät eniten flavonoideja (pääasiassa appelsiinien, greippihedelmien ja niiden mehujen kautta) oli 19% matalampi riski saada veren hyytymiseen liittyvä kohtaus, kuin heillä jotka söivät vähemmän hedelmiä.

3. Auttaa ehkäisemään syöpää

Journal of Biomedicine and Biotechnologyssä julkaistussa tutkimuksessa vuonna 2012 japanilaiset tiedemiehet käyttivät eläimiä apunaan tutkiessaan vaikuttaako Satsuma mandariinien hedelmäliha ja mehu syövän kehittymisen hidastumisessa. Heille selvisi että beta­-cryptoxanthin ja hesperidin (joita löytyy mandariineista) hidastivat kasvaimien kasvua kielessä, keuhkoissa ja koolonissa.

4. Näe paremmin C-vitamiinin avulla

C-vitamiini on voimakas antioksidantti joka vaikuttaa kehon vapaisiin radikaaleihin ja ehkäisee keripukkia. Hiljattain tiedemiehet Oregonin Heath & Science Yliopistossa huomasivat että silmiemme retinat tarvitset C-vitamiinia hermosoluihinsa toimiakseen kunnolla ja siten pitääkseen näön parempana. Päivittäisestä tarpeesta: Sitruuna kuorineen täyttää: 111%, kaksi klementiiniä: 96%, appelsiini: 93% ja puoliksi pinkki tai punainen greippihedelmä: 51%.



5. Vähentää tiettyjen lääkkeiden tarvittavan annoksen määrää

Vuonna 2012 kliininen tutkimus Chicagon Yliopistossa näytti että greippimehu lasillisen nauttimisen jälkeen syöpälääke sirolimuksen teho kolminkertaistui, koska mehu hidastaa lääkkeen metaboliikkaa. Tämä tarkoittaa että potilaat voivat ehkä ottaa vähempiä annoksia lääkettä, joka vähentää sivuvaikutuksia ja kuluja. Annostusta tutkitaan yhä. Huom. Greippihedelmät ja jotkin sitrushedelmät vaikuttavat joihinkin lääkkeisiin negatiivisesti, tarkasta asia lääkäriltäsi ennen kuin käytät lääkkeiden kanssa.
6. Vähentää stressiä
Japanilainen tutkimus näytti että Linalool, aromaattinen yhdiste jota löytyy sitruunoista kuin myös mangoista, laventelista ja muista hajustekasveista, muutti veren kemiaa ja geeniaktiivisuutta niin että rottien stressitasot laskivat kovissa olosuhteissa. Linaloolin hengittäminen laski yli sadan sellaisen geenin aktiivisuutta joiden tasot yleensä nousevat korkealle stressaavissa tilanteissa.
Lopuksi alla bonuksena: Hämähäkki joka ei kyennyt piiloutumaan (ei liity aiheeseen).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti