5/01/2015

Tullut ryypättyä? Mitä kehossasi oikeasti tapahtuu krapulan aikana



Olemme kaikki kokeneet sen. Kuiva suu ja janottaa. Helvetinmoinen päänsärky. Kognitiivisten kykyjen olemattomuus. Itsesäälissä rypeminen. Kaikki tuo kun kyseessä on pelätty erittäin paha krapula. Huolimatta ikävistä jälkiseuraamuksista on yllättävää että esimerkiksi USA:ssa yksi kuudesta aikuisesta juo 4 kertaa kuukaudessa, kuluttaen vähintään 8 drinkkiä per ryyppysessio. Ehkä sillä että valtamedia promotoi kovalla kädellä alkoholia saattaa olla osuutta asiaan, rahaa vuosien 2002 - 2009 välisenä aikana mainostukseen kului rapiat 8 miljardia dollaria. Mutta mainoksissa ei juurikaan puhuta "hyvän" illan jälkeisistä kokemuksista.

Mitä tarkalleen ottaen tapahtuu kehossamme krapulassa, jolloin koemme kovaa päänsärkyä, huonovointisuutta ja vetämättömyyttä? Moni mielellään sanoisi että oireet johtuvat nestehukasta ja vaikka se saattaa olla yksi osasyy niin tutkimukset näyttävät muita merkittäviä tekijöitä jotka vaikuttavat asiaan.

Katsotaan kehon sisään

Krapulan oireet pitävät sisällään monenlaisia piirteitä kuten suorat psykologiset alkoholin vaikutukset aivoihin, sekä muihin elimiin. Lisäksi alkoholin vieroitusoireet ja muut tekijät, kuten muiden biologisesti aktiivisten kemikaalien (joita juoma pitää sisällään) myrkylliset vaikutukset sekä rikkinäinen unirytmi. Nykyiset tiedot näyttävät että monet eri tekijät aiheuttavat kokonaisuuden josta muodostuu krapula, alla hieman esimerkkejä.

Vatsasi ja sisäelimesi ovat tulehdustilassa

Alkoholi ärsyttää mahaa ja sisäelimiä, aiheuttaen tulehdusta vatsassa ja mahan tyhjentymisen hidastumista, varsinkin kun tuotteita joissa on yli 15% alkoholia on nautittu. Kun alkoholia kulutetaan suurissa määrin se voi aiheuttaa lisäksi rasvamaksan. Rasvakomponentit kerääntyvät, niitä kutsutaan triglycerideiksi ja vapaiksi rasvahapoiksi maksan soluissa. Lisäksi alkoholi lisää mm. vatsahappojen tuotantoa. Mikä tahansa tai kaikki nuo tekijät yhdessä voi aiheuttaa ylävatsan kipua, huonovointisuutta ja oksentelua krapulassa.

Aivosi ovat nälässä

Koska alkoholi johtaa tilaan jota kutsutaan rasvamaksaksi, niin maitohapon kerääntyminen seuraa perässä. Se voi estää glukoosin tuotantoa veressä. Lisäksi jos et syö kunnolla pahoinvoinnin aikana se saattaa myös estää glukoosin tuotannon. Koska glukoosi on aivojen pääasiallinen energianlähde niin matala verensokeri voi tehdä osansa krapula oireissa, aiheuttaa uupumusta, heikotusta ja mielialan heittelemistä. Diabeetikot ovat erityisen herkkiä alkoholin aiheuttamille veren glukoosipitoisuuksien heilahteluille.

Olet janoinen ja ehtynyt

Ei ole erikoinen uutinen että alkoholi aiheuttaa virtsaamisen tarvetta. Kun käytät 50g alkoholia 250 millilitrassa vettä (noin neljä drinkkiä) niin se aiheuttaa 600-1000ml veden katoamista useiden tuntien aikana. Alkoholi estää hormonin vapautumisen aivolisäkkeestä, hormonin joka normaalisti aiheuttaa sen että maksa ottaa lisää vettä ja elektrolyyttejä itseensä, sen vuoksi, imeytymisen sijasta vesi poistuu virtsatessa. Hikoilu, oksentelu ja ripuli ovat myös yleisiä krapulassa ja myös nämä voivat aiheuttaa nestehukkaa ja elektrolyyttien epätasapainoa.

Aivosi lähettävät sinulle vääriä nukkumis-signaaleja

Vaikka alkoholi tunnetaan depressanttina, sillä on itseasiassa vastakkaisia sedatiivisia vaikutuksia aivoissa. Alkoholi estää glutamaatin tuotannon, stimulantin jonka homma on pitää meidät hereillä. Jokatapauksessa, kun alkoholitasomme veressä tavoittaa nollan (krapulan), meidän kehomme reagoi ylituottamalla tätä stimulanttia joka aiheuttaa unirytmin rikkoutumisen ja vatsan ärsyneisyyttä.

Aivosi kemikaalit ovat aivan päin persettä

 Vaikka alkoholin täydellistä syyoppia ei tiedetä päänsärkyjen aiheuttajana, tutkijat ehdottavat että sillä on jotain tekemistä neurotransmittereiden kanssa kuten histamiini, serotoniini ja prostaglandit. Alkoholin myrkytystila aiheuttaa lisäksi vasodilataatiota, joka voi vaikuttaa päänsärkyihin. 

Käyt läpi alkoholin vieroitusoireet

Monet todisteet viittaavat siihen että krapula on mieto manifestaatio alkoholivieroitus-syndroomasta (AW) käyttäjissä jotka eivät ole riippuvaisia alkoholista. Yksi kliininen skaalaus jota käytettiin vieroitusjaksoa katseltaessa alkoholiriippuvaisissa potilaissa, näytti 10 vieroitukseen liittyvää oiretta, jotka ovat yleensä läsnä krapulan aikana, mm. pahoinvointi ja oksentelu, tärinä, hikoilu, ahdistus, päänsärky jne. AW-syndrooma ja krapula jakavat saman yhteisen prosessin.




Pysy kaukana epäpuhtaista juomista

Suurin osa alkoholituotteista pitää sisällään pienempiä määriä muita biologisesti aktiivisia yhdisteitä. Nämä yhdisteet, jotka tunnetaan kongeneereinä, auttavat mm. juoman maussa, ulkonäössä ja hajussa. Tutkimusten perusteella on viitattu siihen että juomat jotka pitävät sisällään enemmän puhdasta etanolia, kuten Gin tai Vodka, aiheuttavat pienemmän krapulan kuin tuotteet jotka sisältävät paljon kongereenejä. Kuten viski, Brandy tai punaviini. Kuitenkin, asiaa täytyy tutkia vielä lisää. Välttääksesi krapulaa, älä juo. Mutta ottaen huomioon alkoholin kulutuksen määrän joka on juurtunut sosiaaliseen kulttuuriimme tässä muutama vinkki kuinka helpottaa kivuliasta krapulaa.

1. Pysy kaukana limuista, varsinkin kevytlimuista juodessasi

2. Pysy nesteytettynä ennen, juomisen ajan kuin myös sen jälkeen

3. Syö jotain juodessasi

4. Vältä tupakoimista

5. Valitse viinaksesi viisaasti

                                   6. Mitä enemmän liikut, sitä enemmän palaa alkoholia


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti