9/28/2015

Tiedemiehet pohtivat pahimpien pelkojensa käyneen toteen - Atlantilla havaittu kylmä alue herättää mielenkiintoa


Tiedemiehet ovat mitanneet ennätyksiä rikkovia lämpötiloja ympäri maailman koko kesän ajan. Ihmiset jokapuolella kärsivät intensiivisestä kuumuudesta, ja suuret lämpötilat ovat antaneet osansa yhä kasvavaan läntiseen kuivuuteen, metsäpaloihin ja kaikkeen ympäristön tuhoutumiseen. Kaikissa paikoissa maapallolla näyttää mittarissa lämpötilat olevan tapissa, paitsi yhdessä. Kartassa joka kuvaa jatkuvasti lämpeneviä merivesiä on kummastuttava kylmä kohta, joka näyttää odotettua viileämpää vettä pohjoisella Atlantilla ja se on saanut ilmastotieteilijät enemmän kuin hieman panikoimaan.

NOAA (National Oceanic and Atmospheric Administration) raportoi tietoa ensimmäisen 8 kuukauden ajalta kuluvalta vuodelta, ja näemme nousevia maa ja merilämpötiloja. Alueella Grönlannista ja Islannista etelään on rekisteröity kylmimmät kuukaudet koskaan historiassa. Miten yksi kohta maapallolla voi muuttua kylmemmäksi ja samaan aikaan kaikkialla muualla vain kuumenee?

Vastaus saattaa olla yksinkertainen ja se on täysin varmasti surullinen. Kylmä kohta Atlantilla on todennäköisesti oire ongelmasta jota ilmastotieteilijät ovat pelänneet vuosia. Ennätyksiä rikkova kylmyys tuolla alueella meressä näyttäisi kertovan siitä että veden virtaukset Atlantissa hidastuvat. Lämmin ja kylmä vesi ei pääse sekoittumaan niin että veden lämpötila normalisoituisi. Virtaukset toimivat lämpötilan ja suolaisuuden mukaan, joka tarkoittaa sitä että kylmä suolainen vesi pohjois-atlantilla painuu syvälle ja lämmin eteläinen vesi liikkuu pohjoisempaan. Kun suuri määrä kylmää, raikasta vettä sekoitetaan kuvioon, systeemi menee oikosulkuun ja virtaukset heikentyvät koska uppoamista ei tapahtu. Ja mistä tuore vesi tulee? Sulavista jäätiköistä tietenkin. Jos homma jatkuu näin, se voi tarkoittaa nousevia vedenpintoja ja lämpötilan muuttumista Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti