10/23/2015

Lokakuun haastis: Mercedes Bentson Verikosto



Moikka Linda! Millaisissa tunnelmissa syksyä vietetään? Alkaa jo pakkanen nakertaa pikkuhiljaa.

- Moi! Kiireisissä. Julkaisukuvioita valmistellessa. Yksin hoidan asioita ilman minkäänlaista aiempaa kokemusta niin pieni stressi päällä.

Ahaa, aivan. Julkaisupolitiikka on selvyyden puolella siis jo kuitenkin?

- On. Monsp toimii jakelijana.

 Selvä homma, kuulostaa hyvältä. Sitten viime kuulumisten jälkeen olet ilmeisesti jättänyt politiikan, tai ainakin muutoksia sillä saralla elämässä?

- Pitää paikkansa. Koin että mun on helpompi olla oma itseni kun en lokeroidu minkään poliittisen käsitteen alle. Kun julkaisin esimerkiksi Munaton mies- kappaleeni, tuntui että sain siitä kuraa niskaani ihmisiltä, jotka olivat olettaneet minun olevan tietynlainen aikaisempien poliittisten linjauksieni vuoksi. Nyt kun en kuulu mihinkään puolueeseen tai järjestöön, koen että uskallan vapaammin ilmaista itseäni myös taiteessa, pelkäämättä että minun odotetaan edustavan tiettyä mielipidettä. Nyt minun ei tarvitse edustaa näkemyksissäni mitään poliittista suuntausta mielipiteissäni tai pelätä etteivät sanomiseni sovi tiettyyn raamiin. En siedä sitä että ylhäältä käsin sanellaan kehykset ja valmiit mielipiteet ja arvot joista ei saa poiketa. Haluan edustaa vain itseäni, en ketään muuta. Olen koko ikäni taistellut niin kulttuurisia kuin yhteiskunnallisiakin raameja vastaan niin en voi nyt hyväksyä politiikan nimissä niitä asetettavan itselleni jälleen kerran.

Ymmärrettävää. On vaikea nykyisin olla lokeroitumatta johonkin, vaikka yksittäisen mielipiteen vuoksi. On väärin leimata ja tuomita ihmisiä laittamalla johonkin tiettyihin raameihin ja siitä mihin asetetaan ei saisi poiketa. Me kaikki olemme kuitenkin vain ihmisiä. Sitä tuntuu olevan joskus vaikea ihmisten muistaa nykypäivänä.


 Mutta asiaan. Julkaisit juuri uuden musiikkivideon Verikosto. Mistä kappale oikeastaan kertoo?

- Nimensä mukaisesti Verikostosta ;) Ei siis yleisesti henkirikoksista tai kostamisesta vaan nimenomaan siitä kun toisen ihmisen kuolema kostetaan verellä. Videon toteutuksesta vastasi Aino Suni ja minä.


Video on tyylikäs ja mukana on gangstereita. Miten sait heidät mukaan teokseen ja miten idea videoon syntyi?

- Itseasiassa idea syntyi yhdessä heidän kanssaan. Olen aina tuntenut kaikenlaisia ihmisiä erilaisista lähtökohdista ja haluan että jos puhun vakavista asioista kuten alamaailmojen välien selvittelyistä, mukana on ystäviäni jotka tietävät asiasta enemmän kuin minä. Itse olen nähnyt näitä asioita vain ympärilläni ja sen kautta mitä ystäväni ovat kokeneet, videollani sen sijaan on mukana monia ihmisiä jotka ovat tehneet itse vakavia rikoksia ja yksikin videollani esiintyvistä miehistä istuu edelleen elinkautisia vankeustuomiota.


Videolla vilisee alamaailman henkilöiden lisäksi myös erillaista symboliikkaa mm. uskontoon liittyen. Kuvataanko sillä loputonta verenvuodatuksen kierrettä? Entäpä roolisi morsiamena?

- Verikosto on peräisin Raamatusta ja myös siteeraan Raamattua lähes jokaisessa biisin säkeistössä. Roolini morsiamena kuvaa uhrausta ja sitä että toivoisin ettei kukaan läheiseni tai ystäväni joutuisi tämän kierteen uhriksi vaan tavallaan uhraan itseni sen edestä ettei tämä kierre jatkuisi.

Olen itse henkilökohtaisessa elämässäni hyvin hengellinen ja siksikin on mielenkiintoista että Raamatusta löytyy niin paljon viitteitä verikostoon. Jos joku on ollut tarkka, on ehkä huomannut jokaisella videollani joitakin uskonnollisia viittauksia.

Voimmeko odottaa levyä julkaistavaksi vielä tämän vuoden aikana, tai kenties alkuvuodesta?

- Julkaisu ei ole enää minun käsissäni, olen oman osuuteni tehnyt ja muut hoitavat julkaisupuolen loppuun.

Mercedes Bentso Facebook 

Collapse Promotions TYKKÄÄ 

10/05/2015

Ja vuoden video palkinto menee Karimille


Tässä jotain hyvin koskettavaa, sydämellistä ja yksinkertaista joka muistuttaa meitä jokaista inhimillisyydestä, jota kaikki eivät nykypäivänä aina muista, että mitä se on. Kanavan ylläpitäjä Karim Metwalyn löydät täältä: TÄÄLTÄ

10/03/2015

Me emme voi enää sietää nykyistä asioiden tilaa maailmassa

"Me emme voi enää sietää asioiden tilaa maailmassa." - Presidentti Vladimir Putin


Viime keskiviikkona maailma näki Washingtonin ja Venäjän välisen eron. Putinin näkökulma perustuu totuuteen, Obaman pelkkiin valheisiin ja niiden paisutteluun... Ja Obamalta on loppumassa valheet. Kertomalla totuuden tälläisen universaalin petoksen aikana, Putin toteutti vallankumouksellisen teon. Viitaten teurastukseen, tuhoon ja kaaokseen jonka Washington on tuonut Lähi-Itään, Pohjois-Afrikkaan ja Ukrainaan, sekä äärimmäisiin Jihadistisiin voimiin jotka ovat päästetty vapaaksi.

Putin kysyi Washingtonilta: "Ymmärrättekö te mitä te olette tehneet?"


Putinin kysymys muistuttaa minua kysymyksestä jonka Joseph Welch kysyi noitia metsästävältä Senaattori Joseph McCarthyltä: "Eikö sinulla ole minkäänlaista säädyllisyyttä?" Welchin kysymys vaikutti osaltaan McCarthyn uran alas syöksymiseen.

Ehkäpä Putinin kysymyksellä tulee olemaan sama vaikutus ja se lopettaa "Amerikan Erityislaatuisuuden" valtakauden. Jos niin, Putin on laukaissut vallankumouksen joka tulee lopettamaan maailman USA:lle nöyristelemisen. Putin alleviivaa Venäjän toimien laillisuutta koskien väliintuloa Syyriassa, joka oli siis Syyrian hallinnon pyyntö. Hän painottaa että Venäjä kunnioittaa kansainvälisiä lakeja, toisin kuin Washington ja ja Ranska, hallinnot jotka rikkovat Syyrian itsemääräämisoikeutta epätoivotuilla ja laittomilla sotilaallisilla toimilla.

Maailma näkee että kyseessä on Washington ja sen orjat jotka rikkovat kansainvälisiä normeja, eikä Venäjä. Rankaisematon omankädenoikeuden toteuttaminen, jonka takana Washingtonin itseäänpalvelevat toimet piileskelevät, tuodaan esiin kaikkien nähtäville.

Washington nojaa sen valheiden arsenaaliin. Sen mediaan perustuva väärän tiedon koneisto on liian kuumilla kierroksilla. Esimerkkinä vaikka BBC TV toimittajan ennenaikainen ilmoitus WTC 7 rakennuksen sortumisesta, vaikka talo oli vielä pystyssä taustalla suorassa tv-lähetyksessä. Samalla tavalla nyt Washingtonin valhepalvelu ilmoitti Venäjän pommitusten aiheuttamista siviiliuhreista jo "ennen kuin koneet olivat edes nousseet ilmaan." Kuten Putin kommentoi väärän tiedon levittämisen sotaa jota Washington harrastaa.

Euroopan maiden orjuudesta Washingtonille on seurannut parhaillaan nähtävä maahanmuutto aalto joka on seurausta USA:n sodista, joita Eurooppa on mielettömänä hyväksynyt. Washingtonin orjina olemisen seuraukset tulevat kotiin eurooppalaisille ja se tulee vaikuttamaan Euroopan poliittisiin puolueisiin. Uudet puolueet ja hallitsevat koalitiot tulevat todennäköisesti jatkamaan enemmän itsenäisemmilla teillä, suojellessaan itseään valtavilta virheiltä jotka kumpuavat Washingtonin röyhkeydestä ja uhosta.

Imperiumin hajoaminen häämöttää horisontissa.

(Kirjoittaja on Dr. Paul Craig Roberts, who was Assistant Secretary of the Treasury for Economic Policy and associate editor of the Wall Street Journal. He was columnist for Business Week, Scripps Howard News Service, and Creators Syndicate. He has had many university appointments. His internet columns have attracted a worldwide following)