1/03/2016

Sadat aseistautuneet oikeisto militian jäsenet valloittivat liittovaltion rakennuksen Amerikassa


Aseistautuneet miehet ovat vallanneet ja pitävät parhaillaan hallussaan liittovaltion rakennusta. Kolme Cliven Bundyn poikaa ja arviolta n. 150 muuta aseistautunutta militian jäsentä, joista suurin osa on jäänteitä aikaisemmasta 2014 vuoden Nevadan Bundy Ranchin pattitilanteesta, ovat ottaneet haltuunsa Malheur National Wildlife Refuge rakennuksen Harneyn piirikunnassa, Oregonissa. Väitetään että he yrittävät provosoida pattitilanteen liittovaltion hallituksen kanssa. Ryhmää raportoidusti johtaa Bundyn poika, Ammon, jonka kanssa ovat veljet Ryan ja Mel.


Valtaus alkoi sen jälkeen kun suuri joukko protestoi rakennuksen mailla, vaatien Dwight Hammond JR ja Steven Hammondin vapauttamista. He ovat kaksi Oregonilaista tilallista jotka tuomittiin tuhopolttosyytteiden perusteella vuonna 2012. USA:n oikeusministeriön tiedot näyttävät että Hammondin rikos oli sytyttää tuleen 139 eekkeriä julkista maata, jota he käyttivät peuran salametsästykseen. Hammondit uudelleentuomittiin viideksi vuodeksi vankeuteen lokakuussa 2015.  

The Oregonianin mukaan Bundyn ryhmä suunnittelee pitävänsä hallussaan tilaa useiden vuosien ajan ja he aikovat muuttaa tilasta turvapaikan  niinkutsutuille itsenäisille kansalaisille joiden tähtäimenä on elää tyrannisen liittovaltion hallituksen ulottumattomissa. Ryhmä on aseistautunut ja he kertoivat paikalliselle medialle että jäsenet eivät epäröi avata tulta kohti poliisia ja liittovaltion virkamiehiä kohtaan.

Puhelinhaastatteluissa valloitetun tilan sisältä lauantai iltana Ammon Bundy ja hänen veljensä Ryan Bundy sanoivat etteivät he aio satuttaa ketään, mutta he eivät laske pois väkivallankäytön mahdollisuutta jos poliisi yrittää poistaa heidät, ja he kieltäytyivät olemasta yksityiskohtaisempia. Facebookkiin postatussa videossa ryhmä kutsuu patriootteja ympäri Amerikkaa tulemaan mukaan heidän valtaukseensa ja tuomaan aseita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti