1/03/2017

Ketkä ovat ISIS:n ja Al-Qaidan valtiolliset tukijat? Lue Harvardin tutkimus-opiskelijan artikkeli.

Alla oleva artikkeli on alunperin julkaistu Global Researchilla syyskuussa 2014. Teksti on käännös kokonaisuudessaan Garikai Chengun tekemästä artikkelista.

Terrorihyökkäykset tai massa-ampumiset, jotka ovat väitetysti ISIS:n tekemiä. Kysymys joka tulisi kysyä: Ketkä ovat ISIS:n ja Al-Qaidan valtiolliset sponsorit?

"Hyvin pitkälti samalla tavalla kuin Al-Qaida, The Islamic State (ISIS) on USA:n luomus. Kyseessä on terrorin instrumentti, joka on suunniteltu hajottamaan ja valloittamaan öljy-rikas Lähi-Itä sekä vastustamaan Iranin kasvavaa valtaa alueella. Se fakta että Yhdysvalloilla on pitkä historia terroriryhmien tukemisessa yllättää ainoastaan heitä, jotka katsovat uutisia ja ovat välittämättä historiasta. Tiedustelupalvelu CIA linjasi ensimmäistä itsensä yhteen äärimmäisen Islamin kanssa kylmän sodan aikakaudella. Silloin Amerikka näki maailman yksinkertaisin termein: Yhdellä puolella oli Neuvostoliitto ja Kolmannen Maailman nationalismi, jonka Amerikka näki Neuvostoliiton välineenä, ja toisella puolella Länsimaiset valtiot ja militantti poliittinen Islam, jonka Amerikka näki liittolaisenaan taistelussa Neuvostoliittoa vastaan. Kenraali William Odom (NSA:n johtaja Ronald Reaganin alaisuudessa) hiljaittain huomautti:

"Miten tahansa mitattuna USA on pitkään käyttänyt terrorismia. 1978-79 USA:n senaatti yritti saada läpi lakia kansainvälistä terrorismia vastaan ja jokaisesta versiosta joka siitä luotiin, asianajajat sanoivat että laki rikkoisi USA:ta vastaan."

1970-luvun aikana tiedustelupalvelu CIA käytti Muslimiveljeskuntaa Egyptissä esteenä välttääkseen Neuvostoliiton laajenemisen ja estääkseen marxistisen ideologian leviämisen arabimassojen keskuudessa. Yhdysvallat myös avoimesti tuki Sarekat Islamia Sukarnoa vastaan Indonesiassa, ja tuki Jamaat-e-Islam terroriryhmää, joka vastusti Zulfiqar Ali Bhuttoa Pakistanissa. Ja viimeisenä, mutta ei taatusti vähäisimpänä: Al-Qaida.

Älkäämme unohtako että CIA synnytti Osama Bin Ladenin ja ruokki hänen organisaatiotaan 80-luvun. Entinen Englannin ulkoministeri Robin Cook kertoi House Of Commonsille, että Al-Qaida oli täysin kiistattomasti lännen tiedustelupalveluiden tuotos. Cook selitti kuinka Al-Qaida, joka kirjaimellisesti tarkoittaa "tietokantaa" (database) arabiaksi, oli alunperin tietokone tietokanta tuhansista äärimmäisista islamisteista jotka CIA oli kouluttanut ja Saudit olivat rahoittaneet, tarkoituksena voittaa venäläiset Afganistanissa.


Amerikan suhde Al-Qaidaan on aina ollut rakkaus-viha suhde, riippuen täysin siitä toimiko joku Al-Qaida ryhmä tietyllä alueella USA:n etujen mukaisesti vai ei. USA:n valtionvarainministeriö joko rahoittaa, tai ottaa vihamielisesti tähtäimeensä kyseisen ryhmän. Silloinkin kun amerikan ulkopolitiikan tekijät väittävät vastustavansa äärimmäistä islamia, he käyttävät tietoisesti sitä ulkopolitiikassaan aseena. ISIS on heidän viimeisin aseensa, joka samalla tavalla kuin Al-Qaida, ampuu takaisin omaan jalkaan. ISIS nousi hiljattain kansainväliseen asemaan, sen jälkeen kun sen roistot alkoivat mestaamaan amerikkalaisia journalisteja. Nyt ryhmä kontrolloi Iso-Britannian kokoista aluetta. Ymmärtääkseen sitä miksi Islamilainen Valtio (ISIS) on kasvanut ja kukoistanut niin nopeasti, täytyy katsoa organisaation juuria, jotka ovat Amerikan tukemia. 2003 Amerikan tekemä invaasio Irakiin loi otollisen maaperän radikaaleille Sunni-ryhmille, kuten ISIS:kselle. Amerikka ei toiminut kovin viisaasti tuhotessaan Saddam Husseinin valtiollisen koneiston ja korvatessaan sen pääosin Shiite hallinnolla. USA:n valloitus aiheutti suurta työttömyyttä Sunni-alueilla, torjuessaan sosialismin ja sulkiessaan tehtaat, siinä naiivissa toivossa että vapaan talouden maaginen käsi loisi töitä. Uuden USA:n tukeman Shiite hallinnon alaisuudessa työväen luokan Sunnit menettivät satoja tuhansia työpaikkoja. Toisin kuin valkoiset Afrikanersit Etelä-Afrikassa, joiden sallittiin pitää heidän vaurautensa vallanvaihdoksen jälkeen, ylä-luokan Sunnit systemaattisesti riisuttiin varallisuudestaan ja he menettivät poliittisen vaikutusvaltansa. Sen sijaan, että USA olisi promotoinut uskonnollista integraatiota ja yhtenäisyyttä, amerikkalainen menettelytapa kärjisti sihteeristön hajaannusta ja loi hedelmällisen maaperän Sunnien tyytymättömyydelle, josta nousi Irakin Al-Qaida.

Irakin ja Syyrian ISIS:ksellä oli aiemmin eri nimi: Irakin Al-Qaida. Vuoden 2010 jälkeen ryhmä uudelleen brändättiin ja se keskitti pyrkimyksensä Syyriaan. Syyriassa on loppupeleissä meneillään kolme sotaa jota lietsotaan: Yksi hallinnon ja kapinallisten välillä, toinen Iranin ja Saudi-Arabian välillä sekä kolmas Amerikan ja Venäjän välillä. Tämä kolmas Neo-Kylmän Sodan taistelu on se joka sai Amerikan ulkopolitiikan päättäjät päättämään ottaa riskin aseistaessaan Islamistiset kapinalliset Syyriassa, koska Syyrian presidentti Bashar al-Assad on avainasemassa oleva venäjän liittolainen. Nolostuttavasti, monet näistä Syyrian kapinallisista ovat nyt paljastuneet ISIS:in roistoiksi, jotka heiluttelevat avoimesti amerikassa tehtyjä M16-rynnäkkökiväärejä.

Amerikan Lähi-Idän politiikka pyörii öljyn ja Israelin ympärillä. Irakin invaasio tyydytti Washingtonin öljyn himoa osittain, mutta jatkuvilla ilmaiskuilla Syyriassa ja pakotteilla Iranissa on kaikki tekeminen Israelin kanssa. Määränpäänä on kuihduttaa Syyrian ja Iranin tärkeä tuki Israelin läheisille vihollisille, Libanonin Hizbollahille ja Palestiinan Hamasille. ISIS ei ole pelkästään terrorin väline jota käytetään Amerikan eduksi Syyrian hallintoa vastaan, sitä käytetään myös Iranin painostamiseen. Viime kerralla kun Iran teki invaasion toiseen maahan, oli vuosi 1738. USA:n itsenäisyyden jälkeen Amerikka on ollut mukana yli 53 invaasiossa ja tutkimusretkessä. Siitä huolimatta mitä läntisen median sodasta huutelu sinut voisi saada uskomaan, Iran ei selvästi ole uhka paikalliselle turvallisuudelle. Uhka on Washington. Tiedusteluraportti vuodelta 2012, jota kehui kaikki USA:n kuudestatoista tiedustelupalvelusta, vahvistaa että Iran lopetti ydinaseohjelmansa vuonna 2003. Totuus on, että jokainen Iranin ydinvoiman tavoittelu, oikea tai kuviteltu, on suoraa seurausta Amerikan vihamielisyydestä Irania kohtaan, eikä toisinpäin.


Amerikka käyttää ISIS:tä kolmella tavalla: 1. Hyökätäkseen sillä vihollisiaan vastaan Lähi-Idässä. 2. Käyttääkseen sitä verukkeena USA:n sotatoimille ulkomailla. 3. Lietsoakseen sillä kotipuolessa sisäistä uhkaa ja oikeuttaakseen täten laajemman kotimaisen tarkkailun ja vakoilun. Kun Obaman hallinto kiivaasti lisää niin hallinnon salamyhkäisyyttä kuin myös kansalaistensa tarkkailua, samalla se vähentää omien kansalaisten voimaa tarkkailla hallintoa. Terrorismi on tekosyy jolla oikeutetaan massavalvonta. Sillä taas valmistaudutaan suurten massojen kapinointia vastaan.

Niin kutsuttu "Terrorismin vastainen sota" pitäisi nähdä sellaisena kuin se oikeasti on: Tekosyynä ylisuuren USA:n armeijan ylläpitämiseen. Kaksi voimakkainta ryhmää USA:n ulkopolitiikkaan liittyen ovat Israelin painostusryhmä (lobby), joka ohjaa USA:n Lähi-Idän politiikkaa ja sotateollista-kompleksia, joka hyötyy ryhmän toimista. Siitä lähtien kun George W. Bush julisti terrorismin vastaisen sodan vuonna 2001, se on maksanut amerikkalaiselle veronmaksajalle 6.6 triljoonaa dollaria ja tuhansia kaatuneita poikia ja tyttäriä. Mutta... Sodat ovat lisäksi antaneet Washingtonin armeijaeliitille biljoonia. Itseasiassa, enemmän kuin 70 amerikkalaista yhtiötä on tehnyt voittoa yli 27 biljoonaa dollaria, sopimuksilla työskennellä sodanjälkeisessä Irakissa, sekä Afganistanissa viimeisen kolmen vuoden aikana, hiljattain julkaistun Center for Public Integrityn tutkimuksen mukaan. Sen mukaan lähes 75%:tissa näistä yksityisistä yhtiöistä oli mukana jäseniä tai johtokunnan jäseniä, jotka joko palvelivat tai heillä oli läheiset suhteet Republikaanien ja Demokraattien hallintoon, Kongressin jäseniin tai korkeimpiin tahoihin armeijassa.

Vuoden 1997 USA:n Puolustusministeriön raportti sanoo seuraavaa; "Data näyttää vahvan korrelaation USA:n ulkomaan toimien ja USA:ta vastaan tehtyjen terroritekojen kanssa." Totuus on, että ainoa tapa jolla Amerikka voi voittaa "terrorismin vastaisen sodan", on että se lopettaa motivaation ja resurssien antamisen terroristeille käydä amerikkaa vastaan. Terrorismi on oire. USA:n imperialismi Lähi-Idässä on syöpä.

Yksinkertaisesti sanoen: Terrorismin vastainen sota on terrorismia, se vain toteutetaan paljon suuremmalla mittakaavalla, ohjuksien ja hävittäjien avulla."

Alkuperäislähde ja artikkeli löytyi vielä pari päivää sitten tästä osoitteesta ja se oli siellä vuodesta 2014 asti: http://www.globalresearch.ca/america-created-al-qaeda-and-the-isis-terror-group/5402881

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti